|
Moposkootterin vakuuttaminen kallistui |
|
|
|
|
Kirjoittanut Samppa
|
|
25.03.2012 21:25 |
|
Skootterini.com - sivusto tiedusteli sähköpostitse yhteensä kymmeneltä, Liikennevakuutuskeskuksen jäsenyhtiöltä moposkootterin vakuuttamisen kustannuksia maaliskuussa 2012. Tiedustelu oli jatkoa vuoden 2011 helmikuussa toteutetulle vastaavalle tiedustelulle.
Kuvitteellisena vakuutuskohteena oli vuoden 2011 Piaggio Fly - moposkootteri (49cc), jonka haltijana oli joko 15-vuotias mies tai 30-vuotias nainen Tampereelta. Moposkootteria oli tarkoitus käyttää ympäri vuoden ja sitä säilytettiin pääasiassa lukitussa autotallissa asianmukaisesti lukittuna. Etukäteen arvioitu vuotuinen ajokilometrimäärä oli noin 2000 kilometriä. Kuvitteellisella henkilöllä ei ollut muita vakuutuksia tiedusteltavassa vakuutusyhtiössä eikä muitakaan asiakasalennuksiin oikeuttavia sopimuksia kuten esimerkiksi järjestöjäsenyyksiä.
Lue lisää. |
|
|
Skootterini.com -sivustojen suosio jatkui vahvana |
|
|
|
|
Kirjoittanut Samppa
|
|
09.01.2012 12:03 |
|
Skootterini.com -sivustojen suosio käytettynä tiedon etsimiskanavana jatkaa edelleen kasvuaan, sillä sivustojen kokonaiskävijämäärät kasvoivat vuodessa 31 prosenttia. Edelleen jatkunut reipas kasvu ylitti jopa ylläpidon odotukset, sillä sivustojen tunnettuus niin moposkootteri- kuin skootteriharrastajien keskuudessa on jo nykyisellään erittäin vahva ja kävijämäärien jatkuva kasvu ei voi perustua ainoastaan tuoreeseen mopokortti-ikäluokkaan. Kasvun taustalla näkyykin, ainakin osittain, moposkoottereiden määrän nopea kasvu Suomessa ja siten niitä koskeva tietotarve. Moposkootteri ei ole enää ainoastaan nuorison juttu, vaan niillä ajavat kaiken ikäiset sukupuolesta riippumatta.
Skootterini.com -sivuston tarkoituksena on tarjota moposkoottereihin ja skoottereihin liittyvää tietoa niin pääsivuston kuin erillisen keskustelualueen kautta. Tietoa pyritään käsittelemään mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti, jotta myös vähemmän moposkoottereita tai skoottereita tunteva saisi sivustoilta neuvoja ja apua. Toki sivustojen keskustelualueelta löytyy myös teknisiä aiheita, joiden sisällön yksityiskohtaisuutta voisi määritellä termillä ammattimainen.
Vuoden 2011 kävijämääräkehityksiä havainnollistavat taulukko 1 ja kuva 1.
Taulukko1. Kävijämääräkehitys 2007-2011

Kuva1. Kuukausikävijämäärät 2011

Samppa Skootterini.com Ylläpito |
|
Kirjoittanut Samppa
|
|
02.01.2012 00:00 |
|
Skootterini.com -sivusto toivottaa kaikille kävijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen Hyvää Uutta Vuotta 2012!
Samppa Skootterini.com Ylläpito |
|
Keskustelualue päivitetty |
|
|
|
|
Kirjoittanut Samppa
|
|
30.11.2011 09:12 |
|
Skootterini.com -sivuston keskustelualue on päivitetty uuteen SMF 2.0.1 versioon. Päivityksen yhteydessä sivustolle on lisätty myös Tapatalk tuki, joka mahdollistaa foorumin nopean käytön mobiililaitteella. Lisätietoa mobiililaitteelle ladattavasta Tapatalk-sovellutuksesta osoitteessa:
http://www.tapatalk.com/
Samppa Skootterini.com Ylläpito |
|
Valokuvauskilpailun tulokset |
|
|
|
|
Kirjoittanut Samppa
|
|
28.11.2011 13:25 |
Skootterini.com -sivuston järjestämän, suuren valokuvauskilpailun 2011 tulokset ovat ratkenneet. Voittajakuvat löytyvät täältä. Sivuston ylläpito kiittää kaikkia kuvia lähettäneitä ja onnittelee voittajia!
Samppa Skootterini.com Ylläpito |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 4 |