| Moottori ei käynnisty |
|
|
|
| Kirjoittanut Samppa | |
| 24.04.2007 21:19 | |
|
Tässä artikkelissa käsitellään moottorin käynnistysongelmaa, tai huonoa käynnistyvyyttä ainoastaan yleisellä tasolla. Esitettyjen ongelmien ratkaisuja tullaan myöhemmin tarkastelemaan syvällisemmin perushuolto- ja kunnossapito-osiossa. Tyypillisimmät moottorin käynnistymättömyyteen tai huonoon käynnistyvyyteen liittyvät tekijät ovat sekä kaksi- että nelitahtimoottorissa joko: a). Ongelmat sytytysjärjestelmässä (Nelitahtimoottoreissa myös väärät venttiilivälykset aiheuttavat melko usein huonoa käynnistyvyyttä). Mikäli skootteri ei käynisty tai käynnistyy huonosti, tulee aluksi tarkistaa sytytystulpan toiminta. Sytytystulpan tehtävänähän on sytyttää polttoaineen ja ilman seos juuri oikealla hetkellä. Sytytystulppa löytyykin siten sylinterikannesta. Sylinterikannen esiin saamiseksi on joissakin skoottereissa erillinen luukku esim. jalkatilassa tai satulakaukalossa, josta sytytystulpalle pääsee kätevästi käsiksi. Joissakin malleissa voi katteiden purku olla kuitenkin ainoa mahdollisuus. Tyypillisesti sytytystulppa on kuitenkin asetettu niin, että sen vaihto onnistuu melko vaivattomasti myös esim. matkalla (toki tulppa-avain ja uusi tulppa pitää olla tällöin mukana). Sytytystulpan päällä on tulpanhattu. Kun sytytystulppa on löydetty, tulee aluksi irroittaa tulpanhattu (irtoaa vetämällä). Samalla kannattaa tarkistaa myös, että tulpanhattu on kiinni hyvin tulpan johdossa ja tulpanjohto ei ole nirhautunut mistään kohtaan rikki jottei jännite pääse maadoittumaan runkoon (voit vaikkapa katkaista johdosta 5 mm mikäli tulpanhatun ja johdon liitos näyttää huonolta). Tulpanhattu on tyypillisesti kierretty johtoon, joten myötäpäivään tiukkenee ja vastapäivään löystyy. Tulpanhattu ei saa olla myöskään sisältä märkä! (kuivaa huolellisesti jos on). Kuva2. Kipinän testausta (älä tee näin eli pidä sormella kiinni). Mikäli kipinää ei tule uudenkaan tulpanvaihdon jälkeen, tulee vikaa etsiä muualta sähköpuolelta. Yksi vaihtoehto on kokeilla kipinää vielä irrottamalla tulpanjohto tulpanhatusta ja kytkemällä tulpanjohto suoraan tulppaan ja kokeilla kipinää yllä selostetulla tavalla. Mikäli kipinä tällöin tulee, on tulpanhattu viallinen. Sähköpuolen vikojen selvittäminen tästä eteenpäin on tyypillisesti melko hankalaa ja niitä tullaan käsittelemään näillä sivustoilla myöhemmin. Vikapaikkoja voivat olla esim. huonot johtoliitokset (käy liitokset yksitellen lävitse heiluttelemalla!), CDI-boksi (voi antaa välillä rikkinäisenäkin kipinää, kipinä katoaa esim. CDI-boksin lämmetessä), sytytyspuola (hajoaa usein kerrasta, jolloin kipinä katoaa kokonaan) tai virtalukko (kipinä voi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti, kokeile hemputella avainta yms.). Monessa uudessa skootterissa on myös skootterin sivujalassa erillinen "tappokatkaisin", mikä estää moottorin käynnistymisen sivujalka alhaalla. Joissakin tapauksissa kytkin voi kuitenkin hajota tai jäädä päälle (kertyy likaa tms.) jolloin kipinää ei esiinny vaikka sivujalka olisikin ylhäällä. Muutamissa skootterimerkeissä juuri tästä johtuvat viat ovat melko yleisiä, joten pyri varmistumaan kytkimen toiminnasta ennen kuin jatkat eteenpäin. Pyri myös varmistumaan siitä, että kaikki löytämäsi sähköjohdot ovat kiinni jossakin ja liitokset ovat tiiviitä. Hapettumat liitoksissa voivat myös estää tehokkaasti kipinöinnin. Mikäli tulppaan kuitenkin tulee hyvä kipinä ja skootteri ei silti käynnisty, tulee vikaa etsiä seuraavaksi polttoainepuolelta. Tällöin kannattaa aluksi varmistua siitä että polttoainehana toimii. Monissa skoottereissa polttoainehana on nykyään alipaineella toimiva automaattihana. Helpoiten hanan toiminnan varmistaa tällöin siten, että irroittaa kaasuttimesta bensahanalta tulevan bensaletkun, sekä bensahanalta tulevan alipaineletkun (imuletkun) ja imee alipaineletkusta. Hanan pitäisi tällöin aueta ja bensan pitäisi virrata bensaletkusta (kannattaa muuten laittaa bensaletkun alle astia ja toki varmistua siitä että tankissa ylipäätään ON bensaa). Toinen vaihtoehto on irroittaa kaasuttimesta ainoastaan bensaletku ja startata esim. sähköstartilla jolloin kaasuttimeen syntyvän imun vaikutuksesta tulisi myös bensaletkusta tulla bensaa. Tämä tapa ei kuitenkaan aina toimi, joten ensimmäinen testausvaihtoehto on huomattavasti parempi. Kuva3. Automaattipolttoainehana (suojamuovi poistettu) Mikäli bensaa ei kuitenkaan tule, tai tulee huonosti, tarkista seuraavaksi ettei bensaletkussa oleva polttoainesuodatin ole tukossa (kaikissa skoottereissa ei ole polttoainesuodatinta!). Monissa automaattihanalla varustetuissa skoottereissa polttoainehana sisältää itsessään eräänlaisen polttoainesuodattimen, joka löytyy kun koko polttoainehanan irroittaa. Tällöin tulee kuitenkin aluksi varmistua siitä, että tankki on tyhjä tai alla on iso astia johon bensat valuu.Tarkista myös ettei imuletku tai bensaletku painu mistään kohtaa puristuksiin siten, että bensantulo estyisi. Eräässä moposkootterimerkissä oli bensansaantiongelmia juurikin sen vuoksi, että bensaletku litistyi satulan väliin kuskin istuessa satulan päällä ja bensaa ei juurikaan tullut. Mikäli kuitenkin olet aivan varma ettei letkut litisty ja myöskään polttoainehana ei toimi, tulee seuraavaksi ostaa uusi polttoainehana. Kuva4. Bensaletku ja alipaineletku (imuletku) Kuva5. Bensaletku ja alipaineletku (imuletku) ylhäältä käsin. Jos polttoainetta kuitenkin tulee, on seuraava epäillyksen kohde itse kaasutin. Toisaalta kannattaa aluksi varmistua myös siitä että kaasutin on kunnolla kiinni imukaulassa ja imukaula taas rungossa tai sylinterissä. Imukaulan pahat halkeamat saattavat myös aiheuttaa tilanteen jossa imua ei kaasuttimeen synny tarpeeksi ja kaasutin ei "jaksa" imeä bensaa (ainakaan tarpeeksi). Mikäli imukaula on kuitenkin ehjä (ja liitokset tiiviitä), tulee seuraavaksi avata ja puhdistaa kaasutin. Mikäli huonoa käynnistyvyyttä esiintyy ainoastaan kylmänä tai kylmällä ilmalla (esim. pakkasella). Voi syypäänä olla riittämätön rikastin (ryyppy), tai automaattirikastimen toimimattomuus. Melkein kaikissa uusissa skoottereissa on automaattirikastin, jonka toiminnan testaaminen tapahtuu kätevimmin vastusmittauksella. Ohjearvot, sekä ohjeet mittaamiseen löytyvät tyypillisesti skootterin huoltomanuaalista. Melko usein jo muutamien vuosien ikäisissä skoottereissa automaattirikastin takertelee ja ei toimi aina kunnolla. Manuaalirikastin (käsikäyttöinen ryyppy) onkin toiminnaltaan varmempi. Rikastimen tarkoitus on helpottaa kylmäkäynnistystä rikastamalla polttoaineseosta. Mikäli pakkasta on jonkin verran, on oikeastaan itsestään selvää ettei käynnistyminen tapahdu aina "palmun alta". Tämä tulee tietysti ottaa huomioon. Muita huonoon käynnistyvyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiki Samppa
|















